Tietopaketti seksitaudeista

Seksitaudit tarttuvat nimensä mukaan seksin välityksellä, kun kahden ihmisen limakalvot ovat kosketuksissa toisiinsa. Kondomin käyttö koko yhdynnän ajan estää varsin tehokkaasti lähes kaikkien seksissä siirtyvien tautien tarttumista. Tartunnan voi saada myös suojaamattomassa suu- ja peräaukkoseksissä.

Mitä tauteja voi tarttua seksin välityksellä?

Suomessa tavallisin seksitauti on klamydia, jota aiheuttaa Chlamydia trachomatis –niminen pieni bakteeri. Muita tavallisia seksitauteja ovat tippuri, kondylooma ja herpes. Lisäksi seksin aikana voi tarttua myös harvinaisempia tauteja kuten kuppa, HIV ja viruksen aiheuttama maksatulehdus eli hepatiitti.

Milloin epäillä seksitautia?

Valtaosa klamydia- ja tippuritartunnoista on oireettomia ja löytyvät vain testaamalla. Klamydia ja tippuri voivat aiheuttaa kirvelyä virtsatessa tai ylimääräistä vuotoa virtsaputkesta tai emättimestä. Jos uuden seksisuhteen alettua alkaa jokin näistä oireista, on varsin helppoa epäillä aiheellisesti seksitautia. Usein tartunta saadaan kuitenkin joko oireettomana tai vähäoireisena pitkään jatkuneessa seksisuhteessa. Siten näytteiden ottaminen myös oireettomilta on järkevää. Jos seksikumppanilla on oireita, kannattaa testi tehdä molemmilta, koska toisella oireileva infektio voi toisella olla oireeton.

Muissa seksin aikana tarttuneissa taudeissa oireina voi olla myös kivulias tai kivuton haavauma, nivustaipeen imusolmukkeiden suurentuminen tai sukupuolielimiin liittymättömät oireet kuten maksatulehduksissa silmänvalkuaisten kellertyminen ja HIV:n ensitaudissa lämpöily ja väsymys.

Voivatko oireettomat seksitaudit tarttua?

Oireettomat tartunnat ovat salakavalia, koska oireettomuudesta huolimatta taudit voivat tarttua edelleen seksikumppaneihin. Näille kumppaneille tartunta voi aiheuttaa oireisen tai oireettoman taudin. Jotta seksitaudit eivät leviäisi, on tärkeää havaita ja hoitaa tartunnat mahdollisimman pian ja hyvin.

Oireetonkin seksitauti vaatii hoitoa. Klamydia voi aiheuttaa naisilla sisäsynnytinten tulehduksen ja johtaa lapsettomuuteen, miehillä taas lisäkivestulehduksen. HIV-infektio on usein alkuvaiheessa oireeton ja mahdolliset oireetkin (lämpöily, väsymys, kurkkukipu, päänsärky, ripuli tai lihas- ja nivelsäryt) tulevat vasta 2–6 viikon kuluttua tartunnasta eikä niitä siten helposti tule yhdistäneeksi seksissä tarttuneen taudin oireiksi.

Mitä jos klamydia- tai tippuritesti on positiivinen?

Jos näytteessäsi havaitaan klamydia tai tippuri, varaa aika YTHS:ltä tai hakeudu muualle vastaanotolle antibioottihoidon saamiseksi, oli sinulla oireita tai ei. Myös seksikumppanisi tulee tällöin testata ja hoitaa. Tulos siirtyy automaattisesti YTHS:n potilastietojärjestelmään, joten vastaanotolle tullessasi riittää, että kerrot Telelab-seksitautitestin olleen positiivinen.

YTHS:n toimipisteet löydät osoitteesta yths.fi/yhteystiedot/toimipisteet.

Mitä jos klamydia- ja tippuritestit jäävät negatiivisiksi?

Seksitautien havaitseminen välittömästi yksittäisen seksikontaktin jälkeen on hankalaa, koska osa taudeista itää useita viikkoja. Klamydia- ja tippurinäytteet tulisi ottaa aikaisintaan viiden vuorokauden kuluttua mahdollisesta tartunnasta (tai oireiden alettua).

Jos epäilet itselläsi sukupuolitautia, mutta klamydia- ja tippuritestit jäävät negatiivisiksi, voi kyseessä kuitenkin olla jokin muu seksin välityksellä saatu tartunta. Hakeudu tällöin YTHS:n vastaanotolle keskustelemaan tarvittavista jatkotutkimuksista. HIV:n, kupan ja maksatulehdusten osalta näytteet otetaan yleensä kolmen tai neljän viikon kuluttua mahdollisesta tartunnasta ja toistetaan vielä 3–4 kuukauden kuluttua. Herpes-näytteet otetaan tarvittaessa, jos limakalvoille on muodostunut rakkuloita.

Taulukossa on esitetty tavallisimpien seksissä tarttuvien tautien itämisajat ja oireettomien tartuntojen osuudet.

Taulukko seksissä tarttuvista taudeista

Taulukko seksissä tarttuvista taudeista

Mistä saan lisätietoa seksitaudeista ja seksuaaliterveydestä?

yths.fi/seksuaaliterveys